tiistai 1. lokakuuta 2013

Minä en halua suvaita

Tämänkertaisen vuodatukseni kirvoitti tämä reportaasi (pahoittelen IltaSanomat-linkitystä, mutta teksti on tällä kertaa oikeasti hyvä) Venäjältä.  Monia jutun lukeminen pöyristyttää, ja syystäkin.  Moni myös ajattelee: "Mitä suvaitsemattomuutta!  Minä ainakin haluan suvaita homoja ja lesboja!"

Mutta oletteko koskaan miettineet, mitä termi "suvaitseminen" oikein pitää sisällään?  Eikö siinä olekin ikävän metallinen, lievä ylhäältä päin kaadetun oman paremmuuden sivumaku?  Että minä olen ikään kuin hiukan parempi, hieman moraalisempi, ihan himppasen avarakatseisempi ja vähän fiksumpi kuin nuo, mutta juuri näiden ominaisuuksieni vuoksi pystyn heitäkin suvaitsemaan?  Kunhan eivät tule minun huudeilleni rakastamaan, niin olkoot.  Omissa oloissaan, homosoimatta minua.

Nettiystäväni Susanna lausuu nasevasti: "antamalla toiselle oikeuden olla mikä on lunastaa itselleen saman oikeuden".  Mielestäni on mentävä vielä pidemmälle ja todettava: ei ole minun asiani olla antamassa kenellekään olemassaolonsa oikeutta.  Minä en ole sen parempi tai moraalisempi kuin naapurin Reiskakaan, ja jos Reiska haluaa rakastaa Kakea ja vaikka siinä sivussa hieman Irmaa ja Jussiakin ja jakaa heidän kanssaan elämänsä, sen ei pitäisi kerta kaikkiaan kuulua minulle piirunkaan vertaa.  Silläkin uhalla, että kuulostan senaattori Catolta, totean vielä kerran: se, mitä aikuiset, päätäntävaltaiset ihmiset yhteisestä sopimuksesta ja suostumuksellaan puuhailevat makuuhuoneissaan (tai olohuoneessa / pesukoneen päällä / saunassa) ei kuulu kenellekään eikä ole keltään pois.

Edellisellä lauseella halusin muuten demonstroida yhtä kummallista ajattelun vääristymää, nimittäin sateenkaarisuhteiden ylenpalttista seksualisaatiota.  Kuinka moni meistä, nähdessään miehen ja naisen käsi kädessä iltakävelyllä, alkaa heti automaattisesti pohtia, mitä kaikkea he mahtavat puuhastella ilman vaatteita? Aivan, ei nouse montaa kättä (ja pervot siellä takapenkissä, kädet alas).  Toivottavasti mahdollisimman monelle on jo valjennut, että ihmissuhde on muutakin kuin seksiä.  Melko usein se on kaikkea muuta - ja joillekin jopa pelkästään kaikkea muuta.  Ihmissuhde on läheisyyttä monin tavoin, se on ottamista ja antamista, jakamista. Se on halua rakastaa, toisia toisinaan jopa enemmän kuin itseään.

Miksi sitten jonkun mieli kääntyy seksiin ja sen suorittamisen teknisiin yksityiskohtiin, kun näkee vaikkapa miesparin käyskentelemässä käsi kädessä samalla iltalenkillä?  No siksi, kun tämä ihminen on päättänyt ylhäältä päin suvaita homoja, mutta tähän omahyväisyyteen ei aidosti liity minkäänlaista empaattisen myötäelämisen taitoa eikä halua tai edes kykyä ymmärtää rakkauden monimuotoisuutta.  Ja mitä ei aidosti ymmärrä, se pelottaa.  Pelosta syntyy torjunta ja vähättely, ja vähättelemällä rakkauskin redusoituu seksiksi ja suorittamiseksi.  Tästä ei sitten enää olekaan pitkä matka uusnats...valkoisten lihaa syövien heteromiesten masinoimaan heil...miestenkeskeiseen käsitervehdyspäivään.

Seuraavan kerran kun olet suvaitsemassa muita, kehoittaisin sinua pysähtymään ja pohdiskelemaan motiivejasi.  Ketä minä olen suvaitsemassa ja kuka olen suvaitsemaan?  Voisiko humaanimpi ajatuskulku kuitenkin olla tämä:

Minä en halua suvaita.  Minä haluan rauhan olla se, kuka olen.  Sinä saat olla se, kuka olet, etkä tarvitse siihen lupaa minulta tai keneltäkään muulta.  Minä saan rakastaa ja niin saat sinäkin, sillä rakkaus kuuluu perusihmisyyteen.  Rakkauteen ei mahdu pahuutta.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Markkinatalous ja moraali eivät ole edes Facebook-kavereita

Kun jokin ryhmä yhteiskunnassa
ottaa elämäntavakseen rosvoamisen,

se luo ennen pitkää oikeusjärjestelmän,
joka oikeuttaa rosvoamisen,

ja moraalikoodiston,
joka ihannoi sitä.

- Frédéric Bastiat


Helsingin Sanomat uutisoi ensimmäisenä, että Nokian eroava toimitusjohtaja Stephen Elop kuittaa Nokian matkapuhelintoimintojen myynnistä Microsoftille yhteensä Nokialta ja Microsoftilta noin 19 miljoonaa euroa.  Päiväpalkaksi muunnettuna tämä tarkoittaa, että Elopille, joka toiminnallaan suunnilleen puolitti Nokian pörssikurssin, maksetaan hänen jokaisesta työpäivästään Nokialla 17000 euroa.

Mikäli tämä kaikki on mielestäsi ok, voit suosiolla lopettaa lukemisen ja palata seuraamaan BB-talon tapahtumia.  Jos sen sijaan mielestäsi jokin tässä nyt haisee, jatka toki lukemista.

Moraalilla tarkoitamme yleensä kokoelmaa käsityksistä oikeasta ja väärästä.  Lapsena meille opetetaan moraalista käyttäytymistä siten, että ahkeruudesta ja hyvän tekemisestä meitä palkitaan ja väärän tekemisestä, "sääntöjen rikkomisesta" seuraa rangaistus.  Markkinatalous näyttää sen sijaan aivan täysin irtautuneen tästä konseptista.  Markkinatalouden ohjenuorina ovat röyhkeys, psykopatiaan saakka etenevä täydellinen empatiakyvyttömyys sekä häikäilemätön oman edun tavoittelu.

Yhdentoista Nokian-vuoteni aikana sain toki kannustinpalkkioita.  Toisinaan puolen vuoden lähes ympärivuorokautinen raataminen (päivät töissä, illat puhelimen ääressä päivystämässä ja työmatkat päälle) palkittiin jopa muutaman tuhannen euron kannustinpalkkiolla.  Ymmärrän, että suurin osa kovaa työtä tekevistä "taviksista" eivät milloinkaan voi edes haaveilla sellaisesta.  Kolikon kääntöpuolella olikin itselläni sitten rajusti kärsinyt perhe-elämä ja lopulta tietynlainen loppuunpalaminen.

Mitä tekevät yritysten johtokunnat?  Palkitsevat kerran toisensa jälkeen täysin epäonnistuneita yritysjohtajiaan miljoonien suuruisilla erorahoilla, bonuksilla, optioilla ja osakkeilla.  Jokainen, joka vähänkään miettii asiaa, ymmärtää, että kukaan - toistan, ei kukaan - voi olla ansainnut mistään työstä ja vastuunkannosta 17000 euron suuruista päiväpalkkaa.  Ai niin, pyydän oikeilta vastuunkantajilta anteeksi, kun käytin tuota sanaa nyt täysin väärässä yhteydessä.  Aitoa vastuunkantoa ei voi olla se, että yritysjohtaja junailee kolmessa vuodessa suuryrityksen myyntikuntoon.

Kansanedustaja Ben Zyskowicz ihmettelee aivan aiheellisesti sitä, miten yritysjohtajalle voidaan erikseen maksaa töihin tulemisesta, siellä olemisesta ja töistä lähtemisestä ja toteaan samaan hengenvetoon, että jättibonukset ovat mahdollisia vain, koska yritysjohtajien palkitsemisesta päättävät toiset yritysjohtajat.

Katsoin toissaviikolla pysäyttävän Docventuresin talousdokumentin, jota voin lämpimästi suositella muillekin, jotka haluavat herätä ja haistaa kahvin tuoksun.  Tuo dokumentti avasi omat silmäni näkemään, miten mätä nykyinen pankkijärjestelmämme (ns. fiat-järjestelmä) on.  Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan iso osa ihmisistä luulee edelleen, että pankki toimii siten, että se lainaa edelleen asiakkaiden sinne tallettamaa rahaa.  Näinhän ei ole vuosikymmeniin enää ollut, vaan nykyisessä pankkijärjestelmässä pankin "tulot" koostuvat lainojen velkakirjoista, joita vastaan pankit luovat tyhjästä bittirahaa, jota antavat sitten laina-asiakkailleen.

Fiat-järjestelmä on mahdollistanut saman ahneuden ja häikäilemättömän oman edun tavoittelun pesimisen koko pankkijärjestelmäämme.  Onhan mahtavaa johtaa vailla omaa taloudellista vastuunkantoa liikelaitosta, jolla on lain sallima oikeus painaa omaa rahaa.  Paitsi, ettei sen rahan tekemiseen tarvita edes painokonetta, riittää kun osaa painaa enteriä.  Monopolia on varmasti kivaa pelata toisten rahoilla - ja jos kakka osuu tuulettimeen, niin tiedossa ovat joka tapauksessa miljoonaluokan erorahat.  Koko fiat-järjestelmä on kuin valtava pyramidihuijaus, jonka huipulla pankkien ja suuryritysten johtajat ottavat Roope Ankan tavoin joka-aamuisia kultakylpyjään, ja jonka pohjalla istuvat tavikset, sinä ja minä.  Ja mitä me teemme?  Olemme näille pankeille raskaissa veloissa lähes koko elämämme ja maksamme korkoineen asuntolainaamme.  Sillä ostimme asunnon, jonka hankintahinta on pompannut pilviin juuri samaisen järjestelmän ansiosta.

Nykyinen täysin holtiton ja suitsimaton markkinatalous ei edes ole sitä puhtaimmillaan, vaan se on pikemminkin suunnitelmataloutta, jossa tämän kaiken moraalittomuuden mahdollistavat kansalliset ja kansainväliset lait ja sopimukset.  Valtiot suorastaan siunaavat sen rosvoamisen, mitä pankit ja suuryritykset harjoittavat.  Onneksi on olemassa poikkeuksia, kuten Brasilia, jossa pankkien johtohenkilöt on tehty omalla taloudellaan osavastuullisiksi johtamiensa liikelaitoksen toiminnasta.  Kuulemani mukaan tämä on rauhoittanut Brasilian rahamarkkinoita huomattavasti.

Voiko tällainen järjestelmä, jossa suurin osa maailman vauraudesta keskittyy muutaman prosentin käsiin, elää ja porskuttaa ikuisesti?  Ei tietenkään voi, ja odotankin kauhulla sitä globaalia lamaa, mihin tämä valtava talouskupla pallomme syöksee sitten, kun se aikuisten oikeasti puhkeaa.  Ainut toivonkipinä on, että sen maailmanpalon tuhkasta nousee uusi Feenix-lintu, joka lentäisi oikeudenmukaisemmin siivin kuin tämä nykyinen talouden haaskalintu.